Elbailu on
suuri nuorisotapahtuma Kokkolassa toukokuussa
Elbailu-niminen
kristillinen tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä
kertaa ja toivomme tietenkin, että väkeä tulee runsaasti
paikalle. Ja miksi ei tulisi, sillä olemme markkinoineet tapahtumaa
lehden ja internetin välityksellä koko Vaasan lääniin,
kertoo Reijo Ruotsalainen Kokkolan Helluntaiseurakunnasta. ”Palaute
on ollut myönteistä ja ennakkoilmoittautumisia on tullut
jonkin verran jo nyt. Tapahtuma alkaa lauantaina 17. toukokuuta
mahtavilla avajaisilla, jossa esiintyy mm. Pohjanmaalta kerätty
satapäinen nuortenkuoro, sekä muita nimiesiin-tyjiä.
Iltapäivä etenee raamattutuntien ja yhdessäolon riemussa.
Ilta huipentuu mahtavaan nuorteniltaan, jolle ei ole asetettu takarajaa
ollenkaan…” Ruotsalaisen mukaan tarjolla on lauantai-iltana
mm. yöristeilyä Elbattarella (jos jäät ovat
sulaneet), iltanuotio kokkolalaiseen tapaan ja tietenkin yökahvila,
varmasti nuorten mieleen, sillä siellä on bändejä,
sooloesityksiä, pizzaa ja muuta herkullista. Lauantain juhlimisen
jälkeen sunnuntai aukenee kirkkaana ilman krapulaa, sillä
juhlilla ei ole sijaa alkoholipitoisille nautintoaineille. Aloitamme
aamun tukevalla, tosin maksullisella aamiaisella Elbassa. Sitten
onkin jo vähän kiire ensimmäi-seen ylistystilaisuuteen,
jossa rukoillaan ja koetaan Pyhän Hengen voimaa nuorten sydämissä.
Puoliltapäivin alkaa tapahtuman pääjuhla, jossa Hannu-Heikki
Hyppönen jakaa Jumalan sanaa, suurkuoro esiintyy. Sitten onkin
ja aihetta ostaa viimehetken liput Jerusalemin konserttiin, jos
niitä on vielä jäljellä. Kello 14.00 alkaa nimittäin
ruotsalaisen Jerusalem-yhtyeen konsertti suuressa 1000 hengen teltassa.
Koska tiedämme mikä teho ämyreistä lähtee,
niin jaamme halukkaille korvatulppia ovelta 1mk/pari. Kansainvälinen
Nuorisokeskus Villa Elba, Kokkolan
kaupunki sekä useat eri yritykset ja yksityiset henkilöt
ansaitsevat Ruotsalaisen mielestä jo tässä vaiheessa
erityiskiitoksen tapahtuman järjestäjän Kokkolan
helluntai-seurakunnan taholta. Järjestäjinä olemme
kokeneet tapahtumaa kohtaan erittäin positiivisen latauksen
ja toivomme, että tämä kaikki koituu koko maakunnannuorten
hyväksi. Lippuja Jerusalemin konserttiin saa Kälviällä
ennakkoon Koti-Puodista ja Jumben Koneesta. Muuten tapahtumaan on
ilmainen pääsy. |
|
Jerusalem
Kristillinen Rock-yhtye Ruotsista
Jerusalemilla on selvänä päämääränä
esittää kristillistä sanomaa raskaassa rockissaan
ja myös todistaa, että rock ja hengellinen sanoma toimivat
yhdessä.
He haluavat tuoda hengellistä sanomaa nuorille, nuorten omalla
kielellä, ja niinhän se on tehokkainta.

Yhtye on perustettu vuonna 1975, jonka jälkeen menestys on
kasvanut koko ajan. Ensimmäinen levy ilmestyi -78 ja sen jälkeen
on tullut 7 levyä. Useita levyjä on äänitetty
myöskin englanniksi. Viimeisin levy on vuodelta 1996.
Jerusalem on kiertänyt ympäri Eurooppaa ja Skandinaviaa,
ja myös heiltä on ilmestynyt vuonna -85 LIVE IN USA (levylle
taltioitu konsertti Yhdysvalloissa), eli nämä miehet ovat
nähneet maailmaa. Jerusalemin musiikki on täyttänyt
hengellisen musiikin alueella olevaa tarvetta.
Jerusalem vierailee Suomessa, Kokkolassa ja esiintyy Villa Elbassa
18pv. toukokuuta. |