ELBAILUT 2000

ElBailut jälleen Kokkolassa 19-21.5.2000

Suuri kristillinen nuorisotapahtuma ElBailut tulee keräämään jälleen nuoria ja nuoria aikuisia Kokkolaan kaikkialta maastamme. Jo neljättä kertaa alkava Kokkolan helluntaiseurakunnan järjestämä nuorisotapahtuma on Pohjanmaan suurimpia ja kristillisissä piireissä aivan ykkösluokkaa. Tapahtuma vetää kaikenlaista nuorisoa paikalle, niin uskovia kun ei uskovia. Ja hyvä näin. Mutta jos et millään pääse paikalle, niin katso tapahtuma internetin ylitse palvelustamme jonka osoite alla.

Mukana tapahtumassa on Espanjassa työtätekevä Hannu-Heikki Hyppönen, nuorisopastori "APA" del Ali-Löytty Seinäjoelta, nuorisokuoro Cross.net Alajärveltä, Kokkolan helluntaiseurakunnan omat puhujat ja sunnuntaina seurakuntien yhteisessä juhlassa myös lähialueen pastorit. Unohtaa ei voi myöskään suurta ElBailu kuoroa, jossa tänä vuonna laulaen ylistää n. 60-70 nuorta. Lisäksi viime hetkellä esiintymään lupautui gospelin suomenmestariyhtye M.A.E.

Tapahtuma alkaa perjantaina 18.5. Elbassa Cross.netin väkevällä avauksella klo 19.00. Jo silloin kannattaa olla mukana ja se on helppoa sillä nuorisokeskus Villa Elba tarjoaa majoitusta alueella edullisesti koko tapahtu-man ajan. Lauantai aukeaa klo 11.00 ylistyksellä. Jatkuen avajaistilaisuuden jälkeen raamattutunneilla ja musiikki-juhlalla. Lauantai ilta onkin yhtä juhlimisen pauhinaa kasteko-kouksineen, ylistysjuhlineen kaikkineen 1200 hengen teltassa. Suuri 500 hengen teltassa oleva yökahvila venyttää yön pitkälle laulujen, ylistyksen ja esitysten saattelemana!

Voi sitä ylistyksen pauhua, joka nuorten sydämistä lähtee aitona ja raikkaana, mukaansa tempaavana kiitoksena Jumalalle! En haluaisi olla mistään hinnasta pois näistä tilaisuuksista.
Sunnuntai onkin siten seurakuntien yhteistä juhlintaa, johon kutsumme lähialueen seurakunnat mukaan. Ohjelma rakentuu myös vanhemmalle väelle sopivaksi! Vietämme todellista perhejuhlaa!
Ilmainen kuljetus Elbaan keskikaupungilta on järjestetty koko tapahtuman ajan. Toivotamme kaikki tervetulleiksi neljänsiin ElBailuihin 18-21.5. 2000.

Reijo Ruotsalainen internetevankelista
Elbailu info, Kokkolan helluntaiseurakunta


Jälleen ElBaillaan

On mahtavaa lähteä uudelle vuosituhannelle kun sen saa tehdä uskossa Jeesukseen. Hän on elämämme perusta, kallio, jolle voi ja saa turvallisesti rakentaa elämää.Häneen luottaen olemme jälleen järjestämässä Elbailu-tapahtumaa 19-21.5 2000.

Menneillä viikoilla olen miettinyt Jumalan valtasuuruutta, kaikkitietävyyttä, Ps.147:5 Suuri on Herramme,suuri ja voimallinen, mittaamaton on hänen viisautensa.
Kuinka Jumala tietää meistä kaiken, se tarkoittaa tosiaan kaikkea niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessa. Matt.10:30 Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Hän tietää meidän kaikki valintamme,
vaikka Hän antaa meille valinnanvapauden armossaan.

Hänen suuruudellaan ei ole vertaista ja sitä ei ole kyseenalaistettavissa, sen meille Raamattu todistaa.
Sanassa sanotaan näin Jes.46:9,10 Muistakaa menneitä aikoja, muinaisista alkaen: Minä olen Jumala, eikä muuta jumalaa ole. Minä olen Jumala, ei kukaan ole minun vertaiseni. Jo alusta asti
olen kertonut kaiken, mikä oli tuleva, jo ammoin ilmaissut sen, mikä ei ollut tapahtunut vielä. Näin minä sanon, ja päätöksessäni pysyn, kaiken mitä tahdon, minä toteutan.

Elbailut alkavat perjantaina klo 19.00 tutussa Villa Elbassa, kauniilla paikalla meren rannalla Crossnet kuoron siivittämänä.
Lauantaina jatketaan rukouksella ja Jumalan sanalla, josta vastaavat H.H.H. ja Apa ja helluntaisrk:n omat työntekijät.
Sunnuntaina saamme kokoontua yhteen jälleen suurella joukolla ylistämään, palvomaan ja rakentumaan Raamatun sanasta.

Tarkemmat tapahtumat löytyvät www.kpnet.com/elbailu
Rukoilemme, että Herra saisi koskettaa jokaista läsnäolollaan, sillä Raamattu sanoo, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään,
hän on luvannut olla mukana. Tule ja rukoile, että Herra voisi koskettaa ja löytäisit ikuisen elämän.

Elbailuterveisin Jukka Myllymäki
ElBailu toim. vastaava.






 

Voivatko nuoret juhlia ilman viinaa ja huumeita tänä päivänä. Kyllä voivat! ElBailut on Kokkolan helluntaiseurakunnan järjestämä suuri nuorisotapahtuma, joka toteutetaan vapaaehtoisin voimin ja talkoo periaatteella. Tapahtuma on jo neljäs. Tapahtumissa aiemmin on ollut mukana n. 2000- 2500 nuorta. Näin odotamme tänäkin vuonna. Uutta tapahtumassa tänä vuonna on Yö-kahvila, joka on auki lauantaina 20.5. pitkälle yöhön 500 -hengen teltassa. Uutta on myös se, että ElBailuja voidaan seurata äänen ja kuvan muodossa internetin ylitse kaikkialla maailmassa suorana lähetyksenä. Kuka tahansa voi ohjata omalta kotitietokoneeltaan alueella olevaa videokameraa. Ääni tulee Real Player -ohjelman avulla. Ohjeet aiheesta internetpalvelustamme. Ohessa oleva kouluihin jaettava ElBailu-lehti menee myös maahamme Ristinvoitto-lehden liitteenä.


katso kuvat | lue ElBailu -lehti

Palautteet tapahtumasta

Yli 500 ihmistä kävi netinkautta tapahtumassa ja paikan päällä oli yht. n. 2000 henk. Kiitos teille kaikille!
Terv- ReijOR

tykkäsin..kuoro oli mahtava ja muutenki musiikillinen puoli ... ei ollut LIIAN kuuma vaikka kuuma oli!! ;)
Oli aivan mahtavaa elbailuissa!!! Olin siellä paikanpäällä kokoajan perjantaista sunnuntaihin ja oli todella antoisaa ja mukavaa!! Tavataan taas ensivuonna siellä, jos Jumala suo...

ElBailu oli taas paras ElBailu, mitä koskaan on ollut. Nähdään ens vuonna!!! HHH ja Aba olivat HUIPPUJA!!
terppis! joo oli tttosi mahtava juttu taas... mun mielestä elbailu on PARAS häppeninki vuodessa!!!! ei liian iso eikä liian pieni...tutut ja rakkkaat ystävät ja ystävistä suurin =JEESUS tietenkin mukana!!! ...niin ja loistava paikka!!! siunausta kaikille---- HERRA ON HYVÄ!!!!!! ja kiitos kaikille suuresta vaivannäöstä tapahtuman järjestämiseksi! nähdään.

hei! olin elbailuissa ja petyin koska siellä ei ollut muuta kuin ylistysmusiikkia. eikö teidän kannattais herätä jo tajuamaan etteivät kaikki jaksa välttämättä kuunnella pelkkää ylistys musiikkia! olis ollu kiva jos siellä ois ollu vähän rankempiakin bändejä...mutta kai se sitte on niin ettei mua ole sit tarkoitettu teidän piireihin. pitäkää hauskaa ja ylistelkää!!! ps.eivät kaikki ole samasta muotista tehtyjä!!!

Valtava viikonloppu oli Kokkolassa, Elbailujen merkeissä! Jesus is ALIVE!!! Ois kiva saada jotain juttua ElBailuista, voisi verestää muistoja!! Siunausta Reijolle työhösi!!

Elbailut on het paras tapahtuma heti konffaan jälkeen :) mut ihana tapahtuma :) ja nuo kokoukset on tosi mahtavia siellä. mut on parempi ku elbailut on toukokuussa, ku sillon on vielä koulua ja se on mukava piriste koulun keskelle :)
Ehdottomasti elbailut toukokuussa!!!!! Kesäkuussahan on konffa niin tulisi kaksi tällaista mahtavaa tapahtumaa peräkkäin....elbailusta jaksaa konffaan :)

Oli onnistunut tapahtuma. Kaikki suju niinkuin oli luvattukin. Ja Jumala piti säästä huolen. Halle!! Oon tyytyväinen. Tai enemmänkin. Tapahtumaa ei kannata alkaa hirveesti tuosta muuttaan. Kannattaako toimivaa juttuu muuttaa? Siunauksin Teijo

Muuten erittäin onnistunu tapahtuma, mutta liikaa ylistys- ja fiilistely-hihhulointia. Jäin kaipaamaan jotain syvällisempää ja kunnon sanan ruokaa. Toivottavasti puhujavalinnat ens vuonna osuu sellasiin tyyppeihin, jotka osaa muutaki ku nostattaa porukkaa laulamaan samoja biisejä päivästä toiseen.

Tosi mahtavaa! Oli todella mahtavaa olla taas mukana elbailuissa ja olla mukana jumalan ylistyksessä fiilis oli hyvä vaikkei se tärkein asia olekkaan, tärkeintä on että saa ylistä jumalaamme ja siksihän me olimmekin elbailuissa. Erityisesti pidin H-H Hyppösestä mutta myöskin kaikista muista jotka olivat siellä, toivottavasti ensi vuonna on yhtä mahtvammat säät kun tänä vuonna. JUMALAN SIUNAUSTA KAIKILLE ELBAILU TAPAHTUMAN HÄRJESTÄJILLE, TEITTE MAHTAVAA TYÖTÄ !!! KIITOS

Hei! Elbailut oli todella hyvät!!!! Paitsi että Jeesus-marssi puuttui, se on mun mielestä ihan hyvä olla ohjelmassa. Ohjelmaa oli järjestetty tarpeeksi. Raamikset oli todella hyviä. Draama oli todella koskettava ja hyvä!!!! Se kosketti monta uskomattomaa... Et ei mulla oikeestaan oo mitään risuja annettavana....tai no jos jotaki niin ennemmän rukoushetkiä...emmä sitä sano et eikö niiitä ois ollu mutt.... Moi!!!!

Mulle itselleni ElBailut merkkas tänä vuonna erityisen paljon. Koin ihanaa rakkaudellista uskovien yhteyttä, raamattutunnit oli myös aivan ihanat:) niissä riittää syömistä vieläki! Nautin suunnattomasti ylistyksestä, oli vapaus olla täysin oma ittensä ja vaan kiittää Jumalaa. Erit. ylistyksessä Jumala kohtas, hoiti, sain sekä kuulla että kokea enemmän Hänen rakkauttaan. Oon todella kiitollinen kaikille järjestäjille, ennen kaikkea Hänelle, jonka sydämeltä tää homma on ensimmäisenä lähteny.

Tän vuoden Elbailut oli tosi mahtavat! Ja varmasti sama meiniki jatkuu, kunhan vaan Jumala pääsee toimiin siellä!! Tosin rukousta ja ylistystä ois saanu olla enemmän lauantainakin! Kiitos kaikille järjestäjille ja voimia ens vuoteen!

Oli ihan kivat pippalot mut lauantai-iltana jäin kaipaamaan sellasta kunnon sanan julistusta ja väkevää rukoushetkee... Toivotaan että asia korjaantuu ens vuonna. Muuten ihan hyvät, KIITOS!!!

nää ElBailut oli mulle ekat,siell oli just semmosta ku mä olin kuvitellu ja mulle oli kerrottu...:) oli ihanaa ylistellä,mutta mä en tykänny oikeen siit isosta kuorost,ku ei ite päässy silleen lauluihin mukaan...puhujat oli hyvii ja sanomaa tuli! Et ens vuonna vaan uusiks!!! :)

surkkkeeeeeet bailuutttt!!!
Moi! Mielestänitämän vuoden elbailut oli kaikista paras. Bändit ja muutenki musiikki+puhujat oli valittu oikein. Sää oli aivan upee. Vaikken päässyt heti perjantai illasta asti mukaan, silti ilmapiiri oli upee paikalle tultua ja pääsi heti menoon mukaan. Moitetta en nytte keksi mistään. Kuorolaisten ruuatki oli hyviä ja niillä pärjäs. Tunsi että pyhähenki oli todella läsnä. Samaan malliin Herran voitossa ja voimassa eteenpäin!